Kutsuminen puheenjohtajan vastuulla

Asunto-osakeyhtiön hallitus kokoontuu tarvittaessa ja hallituksen koolle kutsumisesta vastaa sen puheenjohtaja. Kokous on kutsuttava koolle myös silloin, kun hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii.

Mikäli hallituksen puheenjohtaja ei kutsu vaadittaessa kokousta koolle, kokouksen voi kutsua koolle myös hallituksen jäsen, jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä hyväksyy sen. Isännöitsijällä on oikeus tällaisessa tapauksessa kutsua kokous koolle yksin. Jos puheenjohtajaa ei ole valittu, hallituksen kokouksen voi kutsua koolle hallituksen jäsen tai isännöitsijä.

Vapaamuotoinen kutsu

Kokouskutsu on vapaamuotoinen, ellei yhtiöjärjestyksessä ole määräyksiä kutsun sisällöstä. Myöskään kutsuaikaa ei ole laissa määrätty, mutta sen tulee kuitenkin olla kohtuullinen, jotta jokaisella hallituksen jäsenellä on mahdollisuus osallistua kokoukseen.

Kirjallisen kutsun merkitys

Vapaamuotoisuudesta huolimatta hallitus on syytä kutsua koolle jälkikäteen todistettavalla tavalla, koska hallitus ei ole päätösvaltainen, ellei kaikille hallituksen jäsenille ole varattu tilaisuutta osallistua päätöksentekoon. Kokouksesta, johon ei ole toimitettu asianmukaista kutsua, voidaan laatia pöytäkirja mikäli tähän saadaan myös poissaolleiden hallituksen jäsenten hyväksyvä allekirjoitus.

Sopimuskoneella laadit hetkessä kutsun, joka sisältää kokouksen aika- ja paikkatiedot sekä esityslistan.