Kirjallisen tarjouksen peruuttaminen – tiedätkö, milloin tarjouksen voi perua?

Lähtökohtaisesti tarjous sitoo tekijäänsä: jos toinen osapuoli hyväksyy tarjouksen, osapuolten välille syntyy velvoittava sopimus. Mikäli tarjous kuitenkin peruutetaan laissa säädetyllä tavalla, ei sillä ole sitovaa vaikutusta.

TIIVISTELMÄ: Kirjallisen tarjouksen peruuttaminen

  • Peruutuksen tulee pääsääntöisesti tapahtua ennen kuin vastaanottaja on ehtinyt tutustua tarjoukseen tai viimeistään silloin, kun hän niin tekee.

  • Jos peruutus myöhästyy, on tarjous lähtökohtaisesti tekijäänsä sitova.

  • Vaikka tarjouksen voi lähtökohtaisesti peruuttaa haluamassaan muodossa, kannattaa se kuitenkin aina tehdä kirjallisesti. Näin vältytään sen todistamiseen liittyviltä ongelmilta.

--------

Kirjallisen tarjouksen peruuttaminen on mahdollista vain tietyn ajan

Kirjallisen tarjouksen peruuttaminen laissa säädetyllä tavalla aiheuttaa sen sitovuuden ja voimassaolon päättymisen. Oikeustoimilain mukaan kirjallinen tarjous ei ole sitova, mikäli peruutus saapuu perille ennen kuin vastaanottaja on ehtinyt tutustua tarjoukseen tai viimeistään silloin kuin tämä tapahtuu. Peruutuksen tehokkuuden kannalta merkityksellinen on siis se ajankohta, jolloin tieto peruutuksesta on saapunut vastaanottajalle. Sillä ei ole merkitystä, milloin vastaanottaja päättää tutustua esimerkiksi sähköpostitse saapuneeseen peruutusilmoitukseen.

Tarjouksen peruuttamista ei välttämättä tarvitse suorittaa samassa muodossa kuin itse tarjous on tehty. Esimerkiksi sähköisesti toimitetun tarjouksen voi siis peruuttaa puhelimitse tai kirjeenä lähetetyn tarjouksen sähköpostitse. 

  • Esimerkki: Tarjouksen tekijä on toimittanut tarjouksen sähköisesti tarjouksen vastaanottajalle, mutta haluaakin peruuttaa sen. Tekijä soittaa vastaanottajalle ja ilmoittaa peruutuksesta juuri samalla hetkellä, kun vastaanottaja on lukemassa tarjousta. Oikeustoimilain mukaan peruutus on tapahtunut ajallaan, eikä tarjouksen tekijä ole sidottu tarjoukseensa.

Myöhästynyt peruutus ei kumoa tarjouksen sitovuutta

Peruuttamisen ajankohta on äärimmäisen tärkeä, sillä jos peruutus myöhästyy, on tarjouksen tekijä edelleen sidottu tarjoukseensa. Mikäli tarjous hyväksytään, eikä tarjouksen tekijä sittemmin pysty täyttämään sopimusvelvoitteitaan, joutuu hän vastaamaan sopimusrikkomuksensa seurauksista. 

Mikäli osapuoli ei kykene tekemään sopimuksenmukaista suoritusta, voi seurauksena olla hinnanalennus, sopimuksen purku tai vahingonkorvaus. 

Erittäin poikkeuksellisesti tarjous voidaan peruuttaa selonoton jälkeenkin

Vahva pääsääntö on, että kirjallisen tarjouksen peruuttaminen ei ole mahdollista enää sen jälkeen, kun vastaanottaja on ehtinyt tutustua siihen. Erittäin poikkeuksellisesti peruutus voi kuitenkin olla tehokas myös tämän ajankohdan jälkeen. 

Mikäli vastaanottaja on ehtinyt tutustua tarjoukseen, mutta se ei ole vielä vaikuttanut määräävästi hänen toimintaansa, voi tarjouksen tekijä vielä peruuttaa tarjouksen. Tämän poikkeuksen soveltumista arvioidaan tapauskohtaisesti ja huomioon voidaan ottaa esimerkiksi tarjouksen ja peruutuksen välinen aika. 

Yleisesti ottaen on kuitenkin katsottu, että edellä mainitun poikkeuksen merkitys liikesopimuksissa on vähäisempi kuin esimerkiksi lahjaluontoisissa sopimuksissa.

Kaksi tarjouksen peruuttamisen tyyppitilannetta – tarjous sitoo lähtökohtaisesti näissäkin tilanteissa

  1. Kirjoitusvirhe: Tyypillisesti tarjouksen tekijä pyrkii peruuttamaan tekemänsä tarjouksensa silloin, kun havaitsee, että on merkinnyt tiedot tarjoukseen toisin kuin on tarkoittanut (ns. ilmaisuerehdys). Tällaisessa tilanteessa tarjous sitoo tekijäänsä, mikäli vastaanottaja ei tiennyt, eikä hänen pitänytkään tietää virheestä. Jos tarjouksen vastaanottaja on siis ollut vilpittömässä mielessä, tulee virheellisesti laadittu tarjous peruuttaa pääsäännön mukaisella tavalla, mikäli sen ei haluta tulevan sitovaksi.

  2. Muuttuneet olosuhteet: Toinen tyyppitilanne on, että olosuhteet ovat tarjouksen tekemisen jälkeen muuttuneet niin, että jälkikäteen ajateltuna toisenlainen tarjous olisi ollut tekijälle kannattavampi. Tavanomainen olosuhteiden muutos ei ole lain tunnustama peruste minkäänlaiselle erityisille peruutusmenettelyille. Peruutuksen tulee siis myös tällaisessa tilanteessa tapahtua tavanomaisella, laissa säädetyllä tavalla ennen kuin vastaanottaja on ehtinyt tutustua tarjoukseen. 

Peruuta tarjous aina todisteellisesti

Vaikka kirjallisen tarjouksen peruuttaminen tehtäisiinkin laissa säädetyllä tavalla, voi ajallaan tehdyn peruutuksen todistaminen olla jälkikäteisesti vaikeaa. Peruutuksen tehneen osapuolen vastuulla on osoittaa, että peruutus on todella tapahtunut ennen kuin tarjouksen vastaanottaja ehti tutustua tarjoukseen. Peruutuksissa, kuten oikeustoimissa yleensäkin, kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan suosia kirjallista muotoa.

Käytännössä yksittäisen osapuolen on monesti mahdotonta osoittaa, milloin vastapuoli on tutustunut alkuperäiseen tarjoukseen. Tällöin hyvinkin arkinen logiikka toimii varsinaisen todistelun apuna: kuinka todennäköistä on, että henkilö on ehtinyt tutustua tarjoukseen, joka lähetettiin hänelle sähköpostitse 20 minuuttia ennen peruutusta? Nyrkkisääntönä kannattaakin pitää, että mitä ripeämmin tarjouksen peruuttaa, sitä todennäköisemmin peruutus katsotaan tehokkaaksi. 

 

Sopimustieto.fi - Paras tapa laatia sopimukset

Oikotie
Sanoma
Mestis
Uusyrityskeskus

"Sopimustiedon palvelu on toiminut erittäin hyvin. Olemme tehneet monenlaisia sopimuksia ja asiakirjoja Sopimuskoneella. Valtakirjoja, liikehuoneiston vuokrasopimuksia, työsopimuksia, työtodistuksia. Erityisesti kausityöntekijöiden työsuhdeasiakirjoja on tehty paljon. Sähköisestä allekirjoituksesta on ollut iso apu, koska porukka liikkuu meillä paljon ja nimen voi saada sopimukseen tien päälläkin."

Elina Suikki, hankepäällikkö

"Sopimustieto on yksi parhaista verkkopalveluista, joita käytän! Sopimustieto on mahdollistanut täysin paikasta riippumattoman sopimusten hallinnan. Haluamme myös työskennellä mahdollisimman modernisti lean-ajattelun mukaan, joten tulostukset, postitukset, kassakaappisäilytykset ja jopa pdf:t tuntuvat antiikkisilta. Teemme sopimukset Sopimuskoneessa, joko käyttäen palvelun valmiita asiakirjamalleja tai omia sisältöjämme."

Ilona Kangas, General Manager

"Olen käyttänyt useita järjestelmiä ja täytyy sanoa, että Sopimustieto on yksi parhaista. Palvelu on yksinkertaisimpia ja käyttäjäkokemukseltaan intuitiivisimpia järjestelmiä, joita olen käyttänyt. Yleensä kun käyttöön tulee uusi järjestelmä, tulee paljon kysymyksiä, miten järjestelmässä edetään. Sopimustiedon osalta kysymyksiä on ollut todella vähän. "

Tommi Saari, toimitusjohtaja